Translate

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Reikä esiin

Otsikon voi jokainen mieltää miten haluaa mutta minäpä kerron nyt mitä reiälle tehdään kun sellainen paitaan tai housuihin tulee. Minun tapani on se, että suurennan reiän niin suureksi, että kukaan ei enää huomaa sitä. Näitä reiki olen esitellyt blogissani ennenkin. Täältä löytyy esimerkiksi keskellä paitaa ollut reikä sekä helmassa ollut reikä. Näiden lisäksi olen esitellyt miten farkkujen reikiin voi laittaa pitsiä. Tässä tuunattavassa paidassa oli reikä toisessa hihassa. Pienen pieni ärsyttävä reikä. Tämä reikä piinasi minua paljon ja lopulta otin palan pitsiverhoa ja sen avulla suurensin reikää niin suureksi, että nyt ei kukaan enää huomaa reikää.

Leikkaa pitsiverhosta epäsymmetrinen pala joka peittää reiän. Purkaa hihan sisäsaumaa hiukan auki, jotta saat ommeltua pitsin kiinni hihaan. Neulaa pitsi ja ompele pienellä siksakilla kiinni. Leikkaa paidan kangas varovasti pois pitsin alta. Ompele sisäsauma kiinni.







Nautinnollista päivää

24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Hetki kesti ennen kuin löytyi sellainen pitsi jota halusin kokeilla tuohon.

      Poista
  2. Samaa mieltä muitten kanssa - hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä menee ihan kiittelyksi :) Kiitos...

      Poista
  3. Tää on kyllä tosi kiva idea ja hieno toteutus! Pitsi <3

    VastaaPoista
  4. Vau, toihan on tosi hieno idea! Jos yhtään osais ommella (tai pitää tyttömäisiä vaatteita), testaisin itekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse edes osata ommella ja pitsin tilalle voi laittaa toista trikoota tai jotakin muuta mitä keksii :)

      Poista
  5. Tää on taas näitä, että miksen tuota ole aiemmin tajunnut. Mun täytyy varmaan joku ilta Neidin nukahtamisen jälkeen selata ajatuksella sun tuunauksia. Mun lempparipaidan hyvin näkyvä hihasauma on rikki ja se on sifonkia. Kovin hentoinen korjausompelu ei auta, kun se samantein purkaantuu taas. Ties vaikka keksisin siihen ihan uuden idean, kun katselen täältä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sifonki on vähän kinkkinen juttu mutta hihat voi pätkästä ja tehdä puhvit tai sitten laittaa satiininauhaa reunalle...

      Poista
  6. Huippu! Kokeilen ehdottomasti. Mulla olisi vaikka kuinka paljon pitsiverhoa, anopilta sain. Mutta se pitäisi värjätä, kun en tykkää siitä väristä yhtään :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsiverhoista saa vaikka ja mitä. Niillä voi paikata lähes mitä tahansa :)

      Poista
  7. Minäkin joskus ostin pitsiverhon kaikenlaiseen väkerrykseen. Nyt siitä on enää rippeet jäljellä ja pitäisi kait hankkia uusi. Tuosta sun paidasta tuli kyllä hieno:) Eikä ihan samanlaista taatusti tule vastaan. Tykkään tässä sun blogissa just siitä, että teet vanhasta uutta, korjaa rikkimenneitä uudeksi jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin välillä tulee tuunailtua kaikkea tällaista. Kankaitakin on iso pino kun täytyisi saada tehtyä pois :)

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!