Translate

torstai 16. heinäkuuta 2015

Matkakertomus Krakovasta: Wawel ja Krakovan vanhakaupunki



Nyt on päästy Waweliin. Niin kuin neljä vuotta sitten sovittiin miehen kanssa niin nyt kierretään vähän muuallakin kuin vain Kazimierzissa ja alueen historiassa. Tyttärelleni vanha kaupunki on tuttu ja siksi oli kiva pyöriä hänelle tutussa ympäristössä.
Wawel on komea linnoitus ja valtava alue. Kivointa oli, että sai itse valita kierrokset jotka kiinnostavat mutta olisi saanut olla myös jokin pakettikin. Me valitsimme lohikäärmeen pesän sekä kruunukalleudet. Täällä tuli kyllä olo niin pikkuiseksi, näköalat huimasi. Mutta nämä ei ole huonoja asioita ollenkaan.
Krakovan vanhakaupunki on kokonaan turisti kaupunki. Itse en tunne olevani kotona sellaisessa paikassa mutta kaunishan se on. Todella kaunis. Turisti ruokapaikat ei paljoa kiinnosta mutta nälkä oli niin kova, että oli mentävä ensimmäisen ravintolan ovesta sisään mikä tuntui olevan kiva. Eli valinta oli tuttu Grande grill. Erittäin hyvä palvelu ja ruokakin oli hyvää. Ravintoloissa tarjoilijat käyvät välillä pöydissä kysymässä onko kaikki ok ja tarvitaanko jotakin. Tämä puoli tuntuu Suomessa olevan hiukan hakusessa vielä. Myös se, että tarjoilija pitää huolta siitä, että lasi ei ole tyhjä. Puola on myös tunnettu ihanista leivoksistaan ja niitähän kannattaa käydä maistelemassa enemmänkin. Lomalla saa herkutella.
Kun jaksaa hiukan pyöriä keskustan ulkopuolelle niin löytää paikallisten toreja ja kauppoja. Yksi sellainen tori on Stary Kleparz. Tosin näissä myydään paljon myös roskaa, eli tarkkana kannattaa olla.
















Meidän vaatteet oli taasen minun ompelimon tuotoksia. Tytön mekon olen postannut aikaisemmin tänne ja myös minun hameeseen on muutamaan otteeseen postattu ohjeet. Tytön neule ostettiin Galeria Kazimierzista ja minun ponchoni on taasen muisto Rigasta. Punapäiden tarvitsee suojata kalvakkaa ihoaan, ettei se pala. Valitettavasti minä kyllä paloin aika pahasti reissulla.



Hameen ohje:

Mittaa vyötärösi ja lantiosi, lisää molempiin noin 5 cm ympärysmittaan. Mittaa myös pituus johon lisäät 4cm. Piirrä näillä mitoilla itsellesi alaspäin viistosti levenevä kaava. Leikkaa kankaasta taitteelta kaksi palaa (sentin saumanvaroilla). Omele sivusaumat ja huolittele niin vyötärö kuin helmakin. Käännä helma ja ompele. Mittaa leveä kuminauha vyötärölle ja kiinnitä se hameen vyötäröön. Jos tahdot taitteen olevan yhtä leveä kuin kuminauha niin leikkuuvaiheessa kannattaa muistaa lisätä kuminauhan leveyden verran vyötärölle.

Mekon ohje:

Alaosan voi tehdä samoin kuin hameessa. Tee yläosa kaksinkertaisena. Ota mallia vaikka tuubitopista tai mittaa rinnanympärys, kavenna noin kolmesta viiteen senttiin. (riippuen kankaan joustavuudesta). Yhdistä ylä ja alaosa toisiinsa.

Minun toppini on tehty Burda 7/2011 kaavalla mutta tosin voi tehdä ihan mittailemallakin. Toppini on siis löysä ja vain resori osat ovat kireämmät niin saan topin pussiksi. Kuminauha yläosan resoriin tukemaan ja pitämään huolta, ettei resori veny.






Ihanaa päivää kaikille

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Todella hieno reissu. Ja saatte vielä nähdä paljon :)

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia !
    Multa löytyy blogissa kuvia Barcelonan matkasta, jos kiinnostaa niin käyppä kurkkaamassa:)
    http://viiviviljaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Niin ihania kuvia ♥ Ja aivain ihana toi asu, missä on toi poncho ja maksimekko!! :)

    https://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Upeita kuvia kerrassaan. Tykkään siitä, miten olet höystänyt matkakertomusta ompeluohjeilla. Hauska erikoisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun itse tekee vaatteet niin ne pitää myös tuoda esiin postauksessa :D

      Poista
  5. Ihania kuvia. Minulla on ollut Puolasta aina jotenkin ankea mielikuva. Kirjoituksesi ja kuvat muuttivat sen: kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puola on kaikkea muuta kuin ankea. Oikeasti käymisen arvoinen paikka.

      Poista
  6. Oijoi, kyllä tässä matkakuume vain nousee, ja Puola alkaa tuntumaan entistä kiinnostavammalle kohteelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puola on todellakin sellainen kohde, jossa kannattaa käydä.

      Poista
  7. On kyllä komea tuo linnoitus! Näyttää kokemisen arvoiselta paikalta! Ja niin herkullisen näköisiä ruokakuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wawel on upea paikka vaikka historia onkin kamala.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!