Translate

torstai 11. helmikuuta 2016

Tekstiilijätteestä mekko

Tämän vuoden alussa tuli voimaan uusi tekstiilijätesäädös ja tämän tullessa joutuu kotitaloudet hetkisen miettimään mitä tekstiilijätteelle tekevät. minne ne viedään nyt. Tekstiilijätteen lajittelu ja oikeaan paikkaan tiputtaminen ei lopultaan vie niin paljon lisää aikaa, että sitä ei tekisi. Tokihan aluksi tuntuu hiukan hankalalle omaksua uutta mutta se on helppoa ja kierrätys kannattaa. HSY antaa ohjeet minne viedä ylimääräinen. Ja aina voi kysellä myös kouluista ja päiväkodeista jos ottavat askarteluun tilkkua sun muuta. Myös nuorisotalot, 4H ja seurakunnan nuorisotilat saattavat ottaa hyvinkin. Kannattaa siis tehdä oma lista minne on helppo viedä.
Olenkin useasti maininnut, että meillä menee kaikki käyttökelpoinen tavara Hope- yhdistykselle, Pääkaupunkiseudun yhdistys on muuttanut uusiin tiloihin ja tällä viikolla kun veimme ensimmäiset kassilliset tavaraa niin pääsin tutustumaan tiloihin myös. Upean valoisat tilat, Vapaaehtoiset järjestelivät juuri vaatteita oikeille paikoille. Hyllyt oltiin nimikoitu (poikien vaatteet, naisetenvaatteet, tyttöjen vaatteet jne.) On niin mukava viedä sinne aina ylimääräinen kun kaikki vapaaehtoiset ovat iloisia ja avuliaita. 

Kerro kommenttikentässä miten sinä kierrätät omat tekstiilisi. Kerro omat vinkit meille mitä tuunaat, minne lahjoitat, missä myyt. 

Miten tekstiilijätteen saa hallintaansa?

- osta tarpeeseen
- osta kestävää
- suosi mieluiten kierrätysvaatteita tai kierrätysmateriaaleista tehtyjä vaatteita
- huolla tekstiilejä oikein ja tuunaa vanhat, korjaa rikkinäiset
- kun olet luopumassa vaatteesta, arvioi onko se käyttökelpoinen vai käyttökelvoton
- vie se lopuksi oikeaan paikkaan joko kirpputorille, avustusjörjestölle tai muuhun kierrätyspisteeseen

Itse olenkin blogissani näyttänyt mitä kaikkea voi vielä tehdä niille rikkinäisille ja likaisille vaatteille. Oma vaatekaappi on muokkautunut pitkälti tuunatuista vaatteista sekä kirpputorilöydöistä. Itselläni on vielä hakusessa tuo vaatetarve mutta toivottavasti senkin tässä vielä opin. Osa tuunauksistani jää esimerkki ja idea laatikkoon josta ne sitten otan esiin kun joku tarvitsee iseoita mitä voisi itse tehdä ja ohjaan miten pääsee lopputulokseen. Tätähän minä haluaisin tehdä ihan työkseni. Tuunata ja opettaa myös tuunausta muille. Ehkä vielä joskus...

Tämän kevätsiivouksen alussa keräsin trikootilkkuja ja t-paitojen jämiä, joista ompelin tilkkumekon. Pakko oli kokeilla millainen tulisi ja helpoin oli tehdä mustavalkoinen mekko. Tuli oikein hauska vaikka minun tyyliini ei ihan menekkään mutta tulen kyllä varmasti tätä käyttämään kesällä jos ilmat vaan sallivat.


Ensin pestään ja huolletaan materiaali. Koirankarvoja nyt ei juuri pois saa mutta nukanpoistaja on iso apu tekstiilien huollossa. Sen kanssa saa materiaalin jälleen aika hyväksi. Materiaali on kaikki kierrätettyä. Naapurilta saatua vaihdossa ja kiertiksen ilmaisosaston vaatekasoista bongattuja.

Kaavaa ei ole sillä yläosa on suoraan t-paidasta ja helmaosa ommeltu palasista miten sattuu ja nämä osat lopuksi yhdistetty toisiinsa. Tällaisia mekkoja/ tunikoita voi tehdä monen moisia ja erilaisista materiaaleista, helman leveyskin riippuu omasta mausta. Ei muuta kuin kokeilemaan vain.



Mukavaa päivää!

18 kommenttia:

  1. Hieno mekko! Ihan pakko oli tulla vielä tarkentamaan tuota Hope-asiaa: Hopelle voi laittaa kaiken puhtaan, tahrattoman ja ajanmukaisen vaatteen. Ei rikkinäistä, likaista, kulunutta tai nuhjaantunutta, eikä myöskään sellaista, joka on tyylillisesti edelliseltä vuosikymmeneltä. Näin siksi, että vaatteet menevät suoraan asiakasperheisiin (niitä ei kukaan korjaa tai pese) ja tarkoitus on nimenomaan, ettei perheen taloudelliset vaikeudet tai suoranainen köyhyys näkysi päällepäin ja että erityisesti lapset kokisivat olevansa samanarvoisia muiden kanssa. Varmaan tämän tiesitkin, mutta halusin tarkentaa hieman tuota "käyttökelpoisuutta". <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että tarkensit. Tosin linkin kautta pääsee Hopen sivuille ja siellähän on lahjoitus kriteerit mainittu. Olen puhunut blogissani niin paljon tuosta lahjoitusvaatteen kriteereistä sekä Hopen toiminnasta, että en katsonut aiheelliseksi tässä enempää ottaa heidän toimintaan kantaa vaan laitoin linkin, jotta jokainen voi halutessaan tutustua.

      Itse en luovuta mielelläni toisen aikakauden vaatteita varsinkaan nyt kun kaikki aikakaudet ovat muotia ja ovat parempaa materiaalia niin saan tuunattua mieleistä niistä. Ja joukossa on sen verran arvokkaitakin kappaleita, että mieluiten ne myy.

      Poista
  2. Upea mekko.

    Minä myyn vanhoja vaatteita kirpparilla tai lahjoitan työttömien kirpparille. Ihan huonot leikkaan matonkuteeksi tai laitan ukkelille talliin luuturievuiksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit kun pääsisi jonnekkin kutomaan mattoa. Joskus lapsena viimeksi päässyt sitä tekemään.

      Poista
  3. Mä olen luopunut jo parissa viime muutossa turhista vaatteista, kaapissa on kyllä ihan riittämiin vaatteita ja käytän useimmiten vain osaa, mutta oon nuo käynyt niin monta kertaa, enkä osaa niistä luopua, kun tykkään kumminkin. En enää osta mitään uutta kuin tarkan harkinnan jälkeen. Enemmän ompelen, kun siten saa helpommin istuvia kuin valmiista, mutta ompelen ihan käyttämättömistä kankaista, kun niitä on tullu haalittua liiallisuuksiinkin asti. Olen yrittänyt päästä eroon kankaiden hamstrauksesta, mutta eihän ne ole jätettä, ne on aarteita. :) Mä en vaatteita yleensä roskiin heitä, räteiksi menee ohueksi hiutuneet, hyvät kierrätyskeskukseen tms. paikkoihin ja lasten pienet sukulaisille ja ystäville kiertoon. Ja osa johonkin kierrätysprojekteihinkin on tullut käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun suurin juttu oli oppia luopumaan sellaisesta jota en enää käytä vaikka tykkäisin niistä. Ihan pari on säästetty kellariin sellaista tunnearvoa oleva. Minultakin löytyy valtava arsenaali kankaita mutta olen aika hyvin oppinut jättämään kankaat kauppoihin. Materiaalia kun on niin paljon kotona, että yhtään enempää ei voi hankkia.

      Poista
  4. Hauska mekko! Vien johonkin hyväntekeväisyyteen kaikki puhtaat ja ehjät vaatteet, riippuen siitä, mikä taho niitä sillä hetkellä täällä vastaan ottaa. Pitkän matkan vuoksi en ole innostunut kirpputorilla myymään, turhaa auton käyttöä ajaa parikymmentä kilometriä siistimään kirppispöytää päivittäin. Pojan vaatteet menevät suoraan ystäväni paria vuotta nuoremmalle pojalle. Huonokuntoiset lumput ja muut menivät pitkään paikallisen yrityksen tarpeisiin, nyt ei vastaavaa ole tarjolla. Olen vaan säilönyt niitä ja odotellut, minne niitä saa seuraavaksi viedä. Joskus olen vienyt jotain pyyhkeitä ja muita myös löytöeläinkoteihin, niissäkin otetaan niitä vastaan mielellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että mainitsit löytöeläinkodit. Hyvä paikka myös se.

      Poista
  5. Mä vien paljon UFFille ja MLLn kirppikselle vaatteita. Meillä käytetään myös paljon vaatteita puhki ja jatketaan käyttöä vielä rätteinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös vaatteen viimeinen etappi on olla rättinä.

      Poista
  6. Upea mekko! Mulle tulee tuosta mekosta vähän Vivienne Westwoodin viboja :) Meillä kierrätetään paljon, UFF:lle vien jos en jaksa myydä, kuluneita kierrätykseen kelpaamattomia käytän siivousrätteinä tai vien mökille mökkirönttövaatteeksi. Pakko sanoa tähän loppuun, että minusta on tosi hienoa, että on tälläinen kierrätysaiheinen blogi, joka antaa lisätietoa aiheesta ja kannustaa kierrättämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekossa on hiukan haettu Vivienne Westwoodin tyyliä omalla twistillä totta kai. Kierrätysaiheiset blogit ovat kovassa nousussa ja on ollut mukava olla yksi niistä blogeista, jotka genren on nostaneet esille.

      Poista
  7. Myyn lastenvaatteita nettikirppareilla ja omia vaatteita on tullut vietyä SPR:n kirpparille ja UFF:lle lahjoituksena. Tuonne Hope:lle täytyy kyllä ehdottomasti viedä vauvan hyväkuntoisia pieneksi jääneitä vaatteita jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen todella tuota Hope-yhdistystä. Heillä on monenlaista avustusmahdollisuutta sekä minusta on hienoa, että jakavat vaatteita ja muita tavaroita näin niitä tarvitseville.

      Poista
  8. Minä vien kierrätyskeskukseen. Hope-yhdistys on varmaan hyvä. Vau, mikä mekko! Niin hieno, vauhdikas ja nuorekas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tykännyt Hopen toiminnasta ja jatkan heidän tukemistaan. Kierrätyskeskus on loistava paikka myös, käytän sitä itse materiaalihankinnoissa.

      Poista
  9. Pitäisikin taas käydä vaatekaappi läpi... Pääasiassa tuunaan vanhoja, kulahtaneita t-paitoja. Suosiossani ovat erityisesti pelkästään leikkaamalla tehdyt tuunaukset. Ompelukone on ollut jo jonkin aikaa rikki :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on myös hyvä tapa toteuttaa muokkauksia vanhoihin vaatteisiin.

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!