Translate

tiistai 8. elokuuta 2017

Loman viimeinen päivä

Meillä on ollut tapana viettää loman viimeinen päivä pyörän päällä mutta tänä vuonna keli ei sitä sallinnut, joten päätettiin piipahtaa Porvoossa. Kaunis ja kesäinen Porvoo oli vielä eilen suloinen kesäkaupunki, tunnelmallinen ja toivotti meidät tervetulleiksi. Viime kerrasta onkin ihan liikaa aikaa kun Porvoossa vierailtiin. Oli mukava jälleen käydä, tällä kertaa tosin aika pikaisesti vain, sillä itse ehdin jo tehdä oikeita töitä eilen ja vasta töiden jälkeen lähdettiin ajamaan Porvooseen päin. Minusta Porvoon kuuluisi olla meidän joka vuotinen vierailukohde, kuten on esimerkiksi Haltiala. 
Ehdittiin rantaan asti kun alkoi sataa todella lujaa, päätettiin suunnata sadetta pitämään ihanan tunnelmalliseen Paahtimoon. Sateen jälkeen olikin ihana kierrellä ympäri ämpäri ja lopulta mennä illalliselle Bistro Gustaf ravintolaan. Ja nyt täytyy sanoa, että reissu oli kaikin puolin täydellinen. Mahtavaa palvelua, erittäin hyvää ruokaa. Ja pitää sen verran sanoa ravintolan hamppareista sen verran, että ei ollut tämän ravintolan lasten hampparit hikisiä lättyjä vaan ihan kunnon tavaraa. Niin kunnonllisia, että Härdellillä meni suu auki ja katsoi tarjoilijaa hyvin epäuskoisesti, että onko tämä oikeasti minun hamppari.

Oli tavallaan aika ärsyttävää mennä tänään töihin niin ihanan loman jälkeen mutta tavallaan taas mukavaa vaihtelua. Kyllä, sanon sen suoraan, työt häiritsee minun harrastuksia. Varsinkin kun olisi mielellään jatkanut lomailua vielä pidempään. Niin paljon kaikenlaista olisi vielä halunnut tehdä ja nähdä. Kuten nyt vaikka pyöräillä vähän pidempi reissu jonnekkin. Mutta kaikki kiva loppuu aikanaan ja mukavaa on kun tietää, että ensi kesänä on vielä kaikenlaista puuhaa odotettavissa.

Päällä ei tällä kertaa ollut itse tehtyjä juttuja ollenkaan vaan kaikki on ostettu kirppareilta. Kontista ja Kierrätyskeskuksesta. Paljoa uutena ostettua minulta ei enää löydy vaan pikku hiljaa on kaappi täyttynyt kirppisvaatteista sekä itse tehdyistä. Jotenkin erittäin hyvä fiilis siitä miten helposti voi rakentaa asunsa halvalla ja kivasti. Juuri itsensä tyyllisesti. 






Koru: Itse tehty rikkinäisistä koruista


Housut: Kontti
Neule: Kontti
Farkkutakki: Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto
Laukku: Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto
UGG kengät: Kierrätyskeskus




Härdellin ilme oli näkemisen arvoinen kun kerrankin ravintolan lasten burgeri oli muuta kuin hikinen lätty. 

Sinisimpukka annos oli kyllä valtava. Erittäin hyvät ranskalaiset.

Ihanaa töiden alkua kaikille, jotka töihin palaa!

-Nelli-

6 kommenttia:

  1. Ihania lomakuvia :) Iloista tiistai iltaa ja elokuun alkua <3

    VastaaPoista
  2. Ihana Porvoo, ihan ikävä sinne,Porvoo on minulle pienestä lähtien ollut kesäkaupunki sillä isovanhempien kesämökki,jossa vietin monta kesää,oli lähellä, ja POrovooseen mentiin aina välillä.Myöhemmin veljelläni oli mökki lähellä,ja setä&tädillä, ja serkulla edelleenkin.
    Lomalta ei ole kiva palata töihin,mutta toivottavasti työhönpaluu sujui mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoo on todella ihana. Olin jo unohtanut miten ihana Porvoo on...

      Poista
  3. Kivoja kuvaterveisiä Porvoosta. Toivotan mahdollisimman sujuvaa töihin paluuta :)Toivottavasti aikaa löytyy jostain välistä harrastuksillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Ei se töihin paluu aina niin kovin sujuvasti onnistu, aina on jotain mutkia matkassa...

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!