Translate

torstai 7. joulukuuta 2017

Millainen mekko minulla oli kun minut vihittiin?



Olen useasti kertonut eri keskusteluryhmissä kun on ollut puhetta morsiuspuvuista, että millainen minulla oli päällä ja että sitä voi käyttää edelleen ihan arkena. Alunperin tämä tehtiinkin ihan arkikäyttöön mutta oli myös paras valinta kun mentiin naimisiin. Talven kylmyys ja inho tavallisia morsiuspukuja kohtaan auttoi löytämään tämän mekon omasta kaapista. Totta on, että en tykkää morsiuspuvuista ollenkaan.
Olen aikanaan päättänyt, että osa vaatteistani säilön muistona ja tämä mekko oli yksi niistä, huom, oli. Pitkän ja tuskaisen etsimisen jälkeen, on mekko saatu pois naftaliinista ja otettu käyttöön. Onhan se vähän vanhanaikainen mutta eipä se tällaiselle vanhanaikaiselle Kassi-Almalle ole mikään ongelma. Ohje löytyy Novitan lehdestä ja lisään sen heti tähän kun löydän lehden jostakin pinosta.

Minun silloiseen asuuni kuului mekkoni lisäksi myös karvasaappaat, ei ollut pipoa päässä, vaikka harkitsin sitä. Halusin pitää hiukaseni vapaina ilman mitään tukkalaitteita. Hiukset tosin harjasin tällä kertaa, olihan tilanne kuitenkin tärkeä. Karvasaappaista on aika jättänyt aikaa sitten, mutta säilytin saappaista jotakin ja tein saappaiden koristeista käsikorun jokin vuosi sitten.
Naimisiin menimme lähes heti ensi treffien jälkeen. Muutimme yhteen samalle paikkakunnalle noin puoli vuotta häiden jälkeen. Sairauteni vei ison osan avioliittoani ja meidän ainoa yhteinen lapsi syntyi kolme vuotta häiden jälkeen. Naimisiin mentäessä minä olin 33 vuotias kahden lapsen yksinhuoltaja ja mieheni 23 vuotias lapseton nuorimies. Meillä ei mikään ole mennyt ohjekirjan mukaan mutta edelleen matkaamme yhteistä polkua pitkin.

*    *    *    *    *

Eräässä fb-ryhmässä oli keskustelua siitä, miksi nykyään ei missään näy elämän raadollisuus vaan kaikki aina hehkuttaa omaa ihanaa elämää, miten lapset voi hyvin ja kaikkea muuta vastaavaa mutta harvoin lukee mitään siitä totuudenmukaisesta elämästä kulissin takana. Jäin miettimään asiaa ihan omalta kohdaltani ja tietenkin sen vuoksi, että olen esillä somessa. Mietin asiaa myös lukijana, mitä itse haluan lukea ja mitä en.
Ei meilläkään kaikki matkat mene suunnitelmien mukaan ja kiukkuakin on ja esimerkiksi tuo viime kertainen reissu poikien kanssa oli minulle kammotus, olin todella kipeä koko matkan. Halusin kuitenkin itkemisen tilalla kertoa kaikesta kivasta mitä näimme. Itsellekkin se oli miellyttävämpää kuin kieskittyä omaan huonovointisuuteen. Samaa haluan lukea muista blogeista.
Baseni on nyt aktiivinen ja uuden lääkemäärän kanssa on aina vaikeuksia ja sen lisäksi joudun olemaan sairaslomalla, kun yskä on niin kova ja puhekielto on päällä. Mutta miten on, haluatteko lukea vain siitä, että kerron miten huono olo minulla on vai onko kivempi lukea ihan muita asioita ja minä voin keskittyä iloisiin ja myönteisiin asioihin niin elämässäni kuin blogissa. Joka tapauksessa kaikki tietää, ettei elämä ole aina pilvissä tanssimista vaan mennään ylä-ja alamäkeä. Hyvät ja pahat asiat kuuluu elämään mutta mielestäni on tärkeää löytää aina huonostakin tilanteesta ne hyvät ja laittaa ne ylös, kuin muistella pelkästään niitä huonoja asioita. Mieli piristyy ja maailma näyttää ihan toiselle kun ei anna kaiken pahan hallita elämää.
Selviytymistarinat ovatkin asia erikseen, niistä tykkään. Niistä ottaa opikseen ja on mukava nähdä millaisista tilanteista ihmiset ovat nousseet ja miten nyt elävät ja tuntevat. He ovat upea esimerkki siitä miten rajat on luotu rikottaviksi ja ihminen on vain itsensä vanki. Mistä se johtuu, että osa ihmisistä ei lannistu ja osa pitää kiinni huonosta elämästä kynsin ja hampain ja mitään hyvää ei saisi elämässä olla, tai ainoa hyvä mitä voi ikinä olla on se, että olisi paljon rahaa? Onko niin, että olemme pahimmat esteet omalle elämälle?

Itselleni on tärkeää, että kaikesta tästä tilanteesta riippumatta minulla on ihana elämä, ihanat lapset, hyvä aviomies. Ja kyllä, meillä riidellään, meillä itketään, meillä taistellaan välillä koulujen kanssa ja välillä oppilaiden. Välillä töissä menee todella huonosti ja välillä lasketaan roposia. En halua kuitenkaan niiden hallitsevan elämääni, se tekee olostani vielä tukalamman mitä se jo on. Haluan keskittyä hyviin ja iloisiin asioihin, se pitää mielenterveyden kunnossa ja voimistaa myös kehoa.
Kun olin kaikkein huonoimmassa kunnossa ennen leikkaustani, ja makasin tipassa päivystyksessä, eräs hoitaja sanoi minulle, että joko annat sairauden hallita sinua tai alat hallitsemaan sairauttasi. Ja näin tein ja sen avulla olen tullut tähän pisteeseen ja en anna nytkään tämän sairauden hallita elämääni ja kaiken iloisen pumpulin jakaminen teille parantaa aina oloani ja unohdan sen, että en ole terve. Sallittakoon tämä meille kaikille!












Mukavaa loppuviikkoa!

-Melissa-

22 kommenttia:

  1. Meillä oli naimisiin mennessämme kierrätyspuvut. Mies oli ostanut aiemmin Pelastusarmeijan kirppikseltä johonkin juhlaan mustan puvun ja itse ostin häitä varten toiselta kirppikseltä vaalean ihanan "jakkupuvun",johon kuului puolihame ja tunikamainen pitsikoristeinen pusero/jakku. Ja meillä on myös sellainen tausta että mä olin viiden lapsen eronnut yh-äiti (lapsista tosin kolme oli "enää" kotona siinä vaiheessa), mies oli mua kahdeksan vuotta nuorempi naimaton ja lapseton mies. Kyllä siinä alussa sopeutumista vaadittiin kaikilta, mutta nyt olemme olleet 16 vuotta naimisissa ja jo useamman vuoden ihan kahdestaan, kun lapset ovat lähteneet pesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa :) Kierrätysasut ovat upeita myös. Teilläkään ei ollut ihan tavanomainen alku avioliitolla.

      Poista
  2. Minulla oli perinteinen hääpuku. Jos saisin valita uudestaan, etsisin maanläheisemmän valkoisen vintagemekon. Pukusi on kaunis ja sopii sinulle. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taitaa olla nyt muutoinkin in, nuo vintagepuvut. Niitä ainakin monet etsii ja haluaa päälleen.

      Poista
  3. Hyvä ettet anna sairauden ottaa liikaa valtaa, ja parempia oloja toivottelen. Oli myös kiva kuulla avioliittosi alkuajoista;hieman hymyilytti tuo että menitte heti naimisiin ensitreffien jälkeen;D
    Mukavaaloppuviikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, lähes heti mentiin naimisiin. Katsottiin, että oli turha alkaa odottamaan ja ihmittelemään kun jo ekojen treffien aikana tiedettiin, että halutaan naimisiin :D

      Poista
  4. Aivan ihana mekko! :) Ja eiks nää nyt oo jotenkin muodissa taas? Vai tuntuuks musta vaan... Ja oon samoilla linjoilla - on ihana lukea kivoja juttuja ja positiivisia blogeja. Ite ajattelen niin, että on kiva nähdä niitä valoisia juttuja, kun muuten on synkkiä uutisia joka lähtöön. Ja kyllä se itseäkin piristää, kun keskittyy niihin valopilkkuihin, ja pitää bloggaamisen asiana, josta tykkää ja joka ei ressaa. :) Parempaa vointia sinulle ja pidä lippu korkealla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ainakin paljon neulemekkoja nyt näkyy ja tää on aivan ihania monin tavoin <3 Tuo on totta, että niitä uutisia tulee ja näkee joka paikassa koko ajan niin haluaa jotain keveämpää luettavaa niidn rinnalle.

      Poista
  5. Kaunis mekko! Ja ihan paras tuo toisiks viimeinen kuva :)

    VastaaPoista
  6. Kaunis mekko! Olipa mielenkiintoista lukea teidän tarina! En minäkään halua lukea somesta valitusta, ei siitä ole kenellekkään mitään hyötyä. Omakin olo huononee valituksista, kun herkkänä eläytyy liikaa. Mainitsemasi selviytymistarinat ovat eri asia.
    Kaikkea hyvää sinulle! Jatka samalla positiivisella asenteella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. Vaikka suosii miten aitoa tekstiä niin ei siitä huolimatta halua lukea jatkuvasti negatiivisia juttuja. Hirmu tärkeää on löytää aina jotakin ihanaa kamaluuden keskeltä, silloin elämä muuttuu.

      Poista
  7. Kiva mekko ja mielenkiintoinen tarina!

    VastaaPoista
  8. Mahtava tarina ja ihan sun näköinen mekko! Minä en myöskään tykkää (itselläni) perinteisistä häämekoista. Enkä oikeastaan häistäkään. Niinpä olin todella onnellinen, että tapasin miehen, jonka kanssa sain karata naimisiin kaikilta salaa! Ne kolme kuukautta ennen maistraattivihkimistä oli ihan mielettömän romanttisia. Kun sitten vihkimispäivänä köröteltiin ratikalla Albertinkadulle, satoi ensilunta - ja sitä tulikin aivan mielettömästi. Se jotenkin kruunai päivän. Maistraatista lähdettiin lähes suoraan häämatkalle.

    Tässä postauksessa erityisesti muuten lämmitti myös minulle rakas kuvauspaikka. Asun tuossa ihan lähellä ja kuljen usein Vanhankaupunginkoskella.

    Sulla on ihan huikea asenne elämään. Tykkään! Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi. Toivottavasti saat sairauden pidettyä hyvässä hoitotasapainossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhankaupungin koski on todella ihana paikka ja hyvä paikka kuvata. Tosin koko tuo Vantaanjoen ranta on ihana paikka kuleksia. Varsinkin kesällä ajellaan sitä ristiin rastiin.

      Poista
  9. Olen samaa mieltä, että blogeista yleensä haluaa (ainakin minä) mieluummin lukea hyvää mieltä tuottavaa, mutta ei niin, että se olisi pelkkää kiiltokuvaakaan. Sun blogissasi mielestäni on hyvästi onnistuttu tässä. Silmäniloa tuottavat kuvat tässäkin jutussa ja kumminkin kerrot vähän siitäkin mitä on arjessa oleminen. Lukijalle jää hyvä fiilis. Hyvää sunnuntaita sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinni niin bloggarista, miten paljon haluaa valoittaa omaa elämäänsä blogissaan. En minäkään kaikkea kerro, en lähellekkään. Jokin asian sieltä täältä välillä. Minulta ei löydy tiettyjä asioita ollenkaan blogista, kuten nyt vaikka uskonto, politiikka, raha...Niitä ei täällä käsitellä. Toki ollaan sivuttu keskusteluita, joissa käsitellään köyhyyttä yms. Mutta muulla tavoin ei näitä aiheita täällä käsitellä.

      Poista
  10. Ihana mekko ja kiva kuulla häämekkosi tarina! :) Ja parasta on tosiaan, että hääpuku on käyttökelpoinen itse juhlankin jälkeen. Ja olen ihan samaa mieltä monen muun kanssa, että eri ihmiset hakevat blogeista eri asioita. Itse kaipaan just hyvää mieltä, rentoumista ja uutta ajateltavaa ja ideoita. Toki vakavammillekin aiheille on paikkansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jokaiselle blogille on lukijansa ja blogeja on valtava määrä mistä valita suosikkinsa :)

      Poista
  11. Mää jo luulin, että ei tule ollenkaan koko kuvaa häämekosta, kiva kun jaoit. Olitko siis itse kutonut mekon. Todella kaunis ja monikäyttöinen. Mää oon niin häähullu, että on kivaa lukea toistenkin hääjuttuja. Kuinka moni lukija pysyisi langoilla, jos bloggaajat alkaisivat kirjoitamaan miten surkeasti menee. Tyyli olisi tämä: mulla ei ole inspiraatiota ja mulla on ihan kurja olo, mutta toivottavasti jaksat lukea tämän valituksen ja tulet huomenna uudestaan lukemaan seuraavan valituksen, kun en ole keksinyt mitään hyvää huomennakaan ;) Ihanaa joulukuuta sinne ruuden toiselle puolelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hiukan hidas ja kun kuvia on niin valtavasti niin välillä on hankaluuksia laittaa niitä johonkin järjestykseen ja postata fiksusti :D

      Poista

Kommenttia ihan estottomasti vain!