sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Päiväpeitto lapsen vanhoista t-paidoista



Tässä siivouksen lomassa löytyy paljon myös sellaista vaatetta, jota ei voi laittaa kierrätykseen. Tällaisia löytyi esimerkiksi pojan t-paitalaatikosta. Paidat ovat olleet tosi rakkaita ja siksi päätinkin tehdä hänelle niistä päiväpeiton mieluummin kuin tehdä pesurättejä. Päiväpeiton voi toki tukea mutta tämän tarkoitus on se, että kun joukossa on monta todella ohueksi kulunutta paitaa niin saan helposti ommeltua niihin erilaisia paikkoja, joita olen leikellyt samaisista paidoista. Päiväpeiton tarkoitus on siis muuttua sen mukaan miten menee rikki. erilaisin tekniikoin korjaillaan yms. Tämä oli pojan toive. Näin myös paidat kestää käytössä pidempään kun niistä tulee jotakin ihan muuta.

Ja koska en halua jättää mitään yli vaan käyttää ihan kaikki, niin paitojen hihaosista on myös tulossa jotakin kivaa pojalle. Se tosin selviää vähän myöhemmin, että mitä niistä on tulossa. Toki hyödynnän muitakin matskuja kuten vanhoja ja kuluneita trikoopaitoja.

Tämä työ oli hauska toteuttaa ja vielä hauskinta oli nähdä miten härdelli ihastui peittoon täydellisesti. Se myös sopii hyvin tuollaiselle kahdeksan vuotiaalle pojalle, joka tykkää salaa suloisista ja hauskoista jutuista. Myös Nuppu on ollut sitä mieltä, että tämä peitto on ihan ykkönen monessa suhteessa. Jos et usko niin kuvistahan sen näkee...Äitipisteet ratkaisee aina.

Olen tämän siivousprojektin aikana tehnyt valtavasti ihania löytöjä omasta vaatekaapista ja paljon on mennyt vaatteita myös lumppis-projektilaatikoihin. Pino kasvaa siis ja varmasti vielä lisää kun siivous jatkuu. Voipi olla, että tämä omepuprojekti kestää kauemmin mitä tuo viime vuoden projekti, vähän pelottaa kyllä. Näistä kaapin löydöistä tulee varmasti juttua myöhemmin myöskin, sen verran kivoja juttuja on tullut vastaan ja vaikka ne on täällä joskus aikaa sitten esitelty niin ovat jääneet unholaan. Pakko nostaa siis esiin hiukan.











Ihanan rauhallista sunnuntaita!


16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä on ollut kyllä pojalle tärkeä juttu.

      Poista
  2. Oi miten hieno peitto♥ Tuohan on ihan loistavaa kierrätystä:) Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Hauska keksintö vanhoista paidoista! :) Osaat kyllä tuon kierrättämisen taidon loistavasti! 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä on todella hauskaa puuhaa <3

      Poista
  4. Tosi kiva peitto ja teilläkin on ihana koiruli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kaksi tipsu tyttöä. Nuppu ja Söpö :D

      Poista
  5. Tää on kiva idea ja oikein hauskannäköinen toteutuskin! :)

    VastaaPoista
  6. Tulipa hauskannäköinen! Ja niin suloinen idea, että rakkaat paidat pääsevät uusiokäyttöön!

    VastaaPoista

Kommenttia ihan estottomasti vain!